sunnuntai 24. kesäkuuta 2012


Kalmar 24.06.2012

Borgholmista tänne Kalmariin lähdettiin maanantaina. Heti lähdön jälkeen sataman suulla huomasin että jäähdytysvettä tuli kovin niukasti joten päätin palata satamaan tarkistamaan syyn moiseen. Ensin tietenkin purin vesipumpun mutta se oli täysin kunnossa. Sitten tarkistin vesiletkun ja sieltä se syy löytyikin, pieni kala joka esti veden tulon.
 Kun sitten lähdimme uudelleen matkaan niin sataman suulla vastaan tuli hollantilainen vene jonka tunnistin ystäväni Jakobin veneeksi Rotterdamista. Kerkesimme huikkaamaan pikaiset tervehdykset, hän kertoi olevansa matkalla pohjoiseen.
 Tänne Kalmariin tultiin jo maanantaina 18.06.2012 ja vielä joudutaan odottelemaan sopivaa keliä jatkoa ajatellen. Piti lähteä huomenna kun kelit näytti vielä eilenillalla suotuisilta, mutta kun aamulla tarkistin ennusteet huomiselle niin tilanne oli muuttunut täysin. Vesisadetta ja kovaa tuulta kokopäiväksi, ei siis innosta lähteä merelle. Vois myös olettaa että noissa seuraavissa pienissä marinoissa ihmiset ajattelee samoin eli niissä on melkovarmaan täyttä joten odotellaan parempaa keliä.
 Toisaalta, kyllähän täällä viihtyy; kaunis kaupunki ja paljon nähtävää. Ollaan kierretty pyörillä ulkoilualueita, kauppakatuja sekä vanhaakaupunkia, käyty linnassa ja taidemuseossa yms. On myös mukava iltaisin seurata veneiden saapumista marinaan. Alkuviikolla enemmistö veneistä oli vielä saksalaisia, loppuviikolla alkoi hollantilaisten tulo ja nyt juhannuksena myös ruotsalaiset on alkaneet liikkua. On täällä jokunen suomalaisvenekkin piipahtanut. 

Nyt mua vierähän linnahan  

Linnan puistoa
Näkymä vanhasta kaupungista
Kauppakadulla kaupungin muurin portilla